KATE WEST
Wiccan käsikirja

Uusin lisäys kirjastooni. Kirjan alkuperäinen nimi on Real Witche's handbook ja kirja tuntuu kertovan wiccalaisuudesta noituutena. Eli ensimmäinen amatöörien virhe on sanoa, että wicca on yhtäkuin noituus. Kaikki wiccat eivät ole noitia, ja kaikki noidat eivät todellakaan ole wiccoja. Joten kirjassa ärsytti todella paljon näiden kahden eri asian yhdistäminen. Luulisi että ihminen joka sanoo olevansa wicca jo kolmenkymmenen vuoden ajan, tietäisi tämän perusasian.

Toinen mikä minua vaivasi, oli hänen väitteensä, että wicca on vanha uskonto joka on viime vuosisadalla noussut uuteen kukoistukseen. Monet vanhan kansan wiccat (lähinnä ameriikoissa) uskovat, että wiccalaisuus on vanha uskonto jotkut jopa kutsuvat itseään followers of the old path (vanhan polun seuraajat) Margaret Murray sekä Gerald Gardner olivat ensimmäiset jotka julkisesti väittivät wiccalaisuutta vanhaksi uskonnoksi. Nykyään tämä väite on kumottu ja wiccat itsekin toteavat, että wiccalaisuus on uusi uskonto.
Itse uskon siihen, että wiccalaisuudessa on varmasti vanhoista uskonnoista peräisin olevia elementtejä, mutta kokonaisuudessaan se tuskin on ajalta ennen kristinuskoa.

Kolmas outo asia oli kirjan salamyhkäisyys. Kirjoittaja suoraan kehoitti, että omasta wiccalaisuudestaan ei pitäisi kertoa kenellekään, vaan se kannattaa pitää salaisuutena. Alttari pitäisi piilottaa niin ettei kukaan vahingossakaan näe että olet kajonnut magiaan. Siis... Onko nyt kyseessä joku niin vanhoillinen ihminen, että luulee tulevansa ristiinnaulituksi tai poltetuksi? On myös aika vastuutonta kehoittaa nuoria salaamaan asioita perheeltään ja lähemmäisiltään. Ei wiccalaisuuden nykyään pitäisi niin iso juttu olla, vai onko? Ihminen joka ei tunne wiccalaisuutta saattaa saada omituisen kuvan tästä uskonnosta, jos kirjoittaja kehoittaa pitämään uskontoa salassa kaikilta, jopa omalta kumppaniltaan.

Nämä suuret epäkohdat huomioon ottamatta, kirjassa oli ihan hyvääkin tietoa. Ei sinäänsä minulle mitään uutta. Toivon tosin, että tämä ei ole ainoa wicca/noituus kirja mitä kyseisestä asiasta kiinnostunut ihminen lukee. Monissa kirjoissa on hyvin erilaista tietoa, ja pitää tietää mitä kannattaa lukea. Ihmettelen suuresti, että tämä on yksi suosituimmista wicca kirjoista. Ehkä nuoret ottavat vastaan wiccalaisuuden suuremmalla mielenkiinnolla jos siitä tehdään mystinen ja salainen uskonto. Joten nuoria aloittelevia wiccoja kehoittaisin lukemaan ennemmin vaikka Scott Cunninghamin Wicca; Opas wiccan harjoittajalle

Outo kirja, siinä minun arvioni :D

 

 

ANN-MARIE GALLAGHER
Wicca Bible
The definite guide to magic and the craft

Ja jälleen tämä sama yleistys ongelma, eli wicca=noita. Jälleen kerran ihmettelen miten jo kokenut wicca tekee näin amatöörimäisen virheen. Kirjassa on paljon tietoa pienessä paketissa mutta ongelmana on, että kirja on kirjoitettu hyvin pitkäveteisesti. Jaaritellaan asioilla jotka saisi sanottua paljon yksinkertaisemmin ja nopeamminkin. Sisältää kaiken mitä aloitteleva wicca voisi kirjalta kaivatakin, joten sinänsä ihan kompakti paketti. Kuvat ovat kauniita, ja ne tekevät kirjasta suuremman lukunautinnon mitä se olisi ilman kuvia.

Toinen ongelma kirjassa oli, että kirjoittaja kertoi wiccojen reden olevan vain yksi lause, harm none and do as you will. Ja kaikki wiccat tietävät, että tuo on vain loppu osa hyvin pitkästä runomuotoisesta sääntölistasta. Mutta mitä ilmeisemmin kirjailija ei tätä tiennyt...

Kirjassa käydään läpi alusta asti mitä wicca on, sapatit, elementit, eri traditiot, jumalat/jumalattaret, visualisointi, magiaa, rituaaleja yms. Suosittelen vaikka kirjassa onkin joitain outouksia minun silmääni. Mutta nyt täytyy muistuttaa että wiccalaisuus on sen verran uusi uskonto, että siitä on paljon erilaisia näkemyksiä. Joten on paha mennä sanomaan että jokin asia on suorastaan väärin. Wiccat vain näkevät oman uskontonsa kovin eri tavalla, vaikka perusasiat ovatkin kaikille yhteisiä.